0

Joskus on vaikeaa päästää irti jostain, josta on pitänyt kiinni jo kauan

Halusin näyttää Tuutille vanhan kouluni. Siihen oli mahdollisuus vuotuisien joulumarkkinoiden varjolla. Pikaisesti jouluisesta tunnelmasta nautittuamme, karkasimme Tuutin kanssa markkinoille varatulta alueelta ja lähdimme seikkailemaan syvälle koulun sokkeloihin. Jossain siellä tutussa portaikossa ymmärsin, miten voimakas vaikutus koululla oli ollut siihen pieneen ihmiseen, joka kasvoi ja kehittyi ja imi vaikutteita itseensä. Ihmettelin sitä outoa virtausta, joka kulki kehoni lävitse ja jonka olin jo unohtanut, mutta en kadottanut ja jonka sitten tunnistin. Se oli minun koulukaamokseni, sama joka minua oli saattanut noissa samoissa sokkeloissa päivästä toiseen.

Tuutti halusi nähdä ja kuulla paikkoja ja tarinoita, halusi jäädä kuvittelemaan äitiään pienenä tyttönä kaikkien niiden muiden pienien ja isojen seassa. Kurkistimme kaikista ovista jotka eivät olleet lukittuna. Katselimme ympärillemme ja yritin muistella kouluaikaani ja ystäviäni. Kaikkialla kannoin kuitenkin samaa palaa kurkussa, jota olin kantanut kaikki kaksitoista vuotta. Kiipesimme Tuutin kanssa vielä jumppasalin esiintymislavalla, jolle olin kauan sitten kiivennyt viulu kainalossa, matkalla soittamaan koulun orkesterin kanssa. Oli merkillistä, että siitä oli kulunut niin kauan aikaa, vaikka sormenpäissä tuntui selvästi vielä soittimen puinen pinta.

Viimein löysin auringon siltä ikkunalaudalta, jolla olin niin usein istunut katselemassa yli Helsingin kattojen. Istahdin siihen hetkeksi ja herkistyin siitä, miten jokainen näkyvä erkkeri tuntui edelleen tutulta, miten turvallisilta ja kauniilta nuo peltikatot ja kivitalot vieläkin näyttivät. Tuutti puristi minua rohkaisevasti kädestä ja silloin minä päätin päästää irti siitä koulupeikosta, jonka olin pakannut reppuuni sinäkin aamuna, pelkästä vanhasta tottumuksesta. Päästin sen ulos sieltä kuudennen kerroksen ikkunasta ja toivotin sille hyvää matkaa yli Helsingin kauniiden kattojen, aina merelle saakka ja sieltä aavalle ulapalle asti.

 

katot

Mainokset
Kuva
0

Syyslukukausi takana

Olen yllättynyt siitä, kuinka vaikeaa blogin päivitys on ollut. Tarkoituksena oli kirjata perjantaisin ylös viikon tekemiset, mutta syksy kului varsin nopeasti, eikä kirjoittamisesta tullutkaan sellaista rutiinia kuin olin suunnitellut. Uskon ja toivon, että motivaatio kirjoittamiseen löytyy kevään myötä ja saan kasaan kokonaisuuden kotikoululaisen arjesta sekä itselle, että muille.

Syyslukukausi meni vielä tunnustellen, varovasti kokeillen. Onko tämä nyt totta? Voiko näin tehdä?

Mutta näin me teimme ja saavutimme ne tavoitteet, jotka elokuussa asetimme:  Suuret ja pienet kirjaimet, aikakäsitteet (kello ja kalenteri), sekä matematiikassa yhteen- ja vähennyslaskut, käsitteet suurempi ja pienempi kuin, sekä yhtä suuri kuin. Niihin liittyviä tehtäviä tehtiin Tuhattaituri-kirjasarjan ensimmäisen kirjan verran. Kirjoja meillä on luettu aina ja nyt Tuutti lukee itse helppolukuisia kirjoja. Ääneen on luettu lähemmäs viisikymmentä kirjaa. Tuutti on itse kirjoittanut ja kuvittanut lukuisia kirjoja, yleensä luontoaiheisia. Olemme tehneet luontohavainnoista luonnosvihkoja, askarreltu hyöty-ja koriste-esineitä, käyty taidemuseoissa, teattereissa ja osallistuneet erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja konsertteihin. Tuutti harrastaa kuvataidekoulua jo kolmatta vuotta ja aloitti syksyllä sirkuskoulun.

Näistä on meidän ensimmäisen luokan syyslukukausi tehty!

2

”Aloititkos sinä nyt sitten koulun vain et…?”

Seuraan mielenkiinnolla ihmisten reaktioita kertoessani Tuutin aloittaneen oppivelvollisuuden suoritamisen kotona. Koen samalla myös olevani hiukan puun ja kuoren välissä. Pelkään outoja kysymyksiä, paheksuvia katseita ja tietysti täydellistä ymmärtämättömyyttä. Olen käynyt mielessäni läpi monenlaisia tilanteita ja pyrkinyt kehittelemään valmiiksi nasevia vastauksia, mutta toistaiseksi en ole niitä vielä tarvinnut. Mistä tämä pelko sitten kumpuaa? Miksi koen, että minun on suojauduttava? Suojauduttava keneltä? Miksi muiden ihmisten mielipiteillä yleensäkään on väliä?

Siksi, että kukaan ei halua tulla hylätyksi. Haluamme kuulua joukkoon, vaikka tekisimmekin erilaisia ja yksilöllisiä ratkaisuja. Pelko kumpuaa myös siitä epävarmuudesta, jota vanhempana joutuu kohtaamaan valitessaan kasvatusmetodinsa. Epävarmuutta kokevat ainakin ne vanhemmat, jotka eivät ole täysin sokeutuneet omalle ideologialleen ja jotka ymmärtävät omat inhimilliset rajansa ja niiden tuoman virhemarginaalin. Mitä jos sittenkin olisi ollut parempi…?

Kotikoulun valinta lapselle on suuri päätös, jonka tekemiseen kaipaa vertaistukea tai ainakin mahdollisuutta keskustella asiasta, ilman suuria tunteita. Kotikoululaisen vanhemmat miettivät ratkaisuaan paljon ja useammalta kantilta. Vaakakupissa painavat lapsen hyvinvointi, lapsen vahvuudet ja heikkoudet, ympäristö, politiikka ja koko perheen elämäntilanne. Ehkä moni käy syvällisesti läpi omaa lapsuuttaan ja kouluaikaansa, niin hyvässä kuin pahassakin.

On yritettävä nähdä elämä sellaisena kuin se nyt tällä hetkellä on, suodatettava omat mörkönsä.

Ja lopulta tehtävä ratkaisu. Silloin pelotkin väistyvät.

WP_20130814_001

 

 

 

0

Tuutin matka alkaa

Päätös on tehty, huojentavaa ja jännittävää.

Ilmoitin sähköpostilla kunnan koulutoimen johtajalle ja koulun rehtorille, että Tuutti suorittaa oppivelvollisuuden kotona. Tästä eteenpäin oppia haetaan kotoa, Feeniks-koulusta, museokäynneiltä, retkiltä, ympäristöstä ja kerhoista. Vapauttavaa ajatella, ettei tarvitse herätä kukonlaulun aikaan. Tuutti haluaa oppia ja nyt hän saa oppia omaan tahtiinsa, sulatella ja pureskella tietoa, luoda uutta, kerrata vanhaa, etsiä vastauksia kysyä kun haluaa tietää lisää. Ihanaa!

Tuutin koulupolku!

Tuutin koulumatka

0

Haikea kesä 2013

Tuutin täytettyä keväällä 7 vuotta, ymmärsin yhtäkkiä, että eräs aikakausi oli päättymässä. Tämä olisi viimeinen kesä pienen lapsen kanssa. Syksyllä alkaisi lapseni oppivelvollisuus, ja vaikka Tuutti jäisikin kotikoululaiseksi, jotakin muuttuisi lopullisesti. Vaikka kehitys onkin luonnollista ja odotettavaa, tuntuu se silti äidin sydämessä yllätykselliseltä ja hämmentävältä.

Tämä kesä jäisi mieleen haikeutensa ja ainutlaatuisuutensa ansiosta.

Iltauinti