Kuva
0

Syyslukukausi takana

Olen yllättynyt siitä, kuinka vaikeaa blogin päivitys on ollut. Tarkoituksena oli kirjata perjantaisin ylös viikon tekemiset, mutta syksy kului varsin nopeasti, eikä kirjoittamisesta tullutkaan sellaista rutiinia kuin olin suunnitellut. Uskon ja toivon, että motivaatio kirjoittamiseen löytyy kevään myötä ja saan kasaan kokonaisuuden kotikoululaisen arjesta sekä itselle, että muille.

Syyslukukausi meni vielä tunnustellen, varovasti kokeillen. Onko tämä nyt totta? Voiko näin tehdä?

Mutta näin me teimme ja saavutimme ne tavoitteet, jotka elokuussa asetimme:  Suuret ja pienet kirjaimet, aikakäsitteet (kello ja kalenteri), sekä matematiikassa yhteen- ja vähennyslaskut, käsitteet suurempi ja pienempi kuin, sekä yhtä suuri kuin. Niihin liittyviä tehtäviä tehtiin Tuhattaituri-kirjasarjan ensimmäisen kirjan verran. Kirjoja meillä on luettu aina ja nyt Tuutti lukee itse helppolukuisia kirjoja. Ääneen on luettu lähemmäs viisikymmentä kirjaa. Tuutti on itse kirjoittanut ja kuvittanut lukuisia kirjoja, yleensä luontoaiheisia. Olemme tehneet luontohavainnoista luonnosvihkoja, askarreltu hyöty-ja koriste-esineitä, käyty taidemuseoissa, teattereissa ja osallistuneet erilaisiin kulttuuritapahtumiin ja konsertteihin. Tuutti harrastaa kuvataidekoulua jo kolmatta vuotta ja aloitti syksyllä sirkuskoulun.

Näistä on meidän ensimmäisen luokan syyslukukausi tehty!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s